Mainoksia

Koiranpennun sosiaalistamisesta.

Koiranpennun sosiaalistamisesta.

ViestiKirjoittaja mau mau » 27 Huhti 2009 16:32

Hei!
Olisi hienoa, jos eläinlääkäri tai joku muu asiaan todella perehtynyt vastaisi tähän kysymykseeni. Olen lukenut kahdenlaista tietoa koiranpennun sosiaalistamisesta. Toisten mielestä pentua ei saa sosiaalistaa toisiin ihmisiin eikä varsinkaan koiriin ennen kuin rokotukset ovat voimassa (tarkoittanee kai 16 + 2 viikkoa, eli vasta 18 viikon iässä). Pentua siis pyritään näin suojaamaan kaikilta tarttuvilta taudeilta. Toisten tietojen mukaan on kuitenkin pennulle edullista, että se saa ihmis- ja koirakontakteja jo pienestä pitäen, ennen rokotuksia. Kasvattajalta saamassani pentuoppaassa sanottiin, ettei ihmisten tai toisten koirien kohtaamista kannata jännittää rokottamattomankaan pennun kanssa, sillä emolta saadut vasta-aineet suojaavat pentua n. 12-viikkoiseksi asti, eli ensimmäisiin rokotuksiin saakka. Sen sijaan eräällä luotettavalla internet-sivulla sanottiin, että kun pennut nykyään rokotetaan jo 6-viikkoisina (rokotetaanko kaikki?) voi pennun sosiaalistamisen aloittaa 8-viikkoisena, eli ei ennen rokotuksia.

Olen ihan pyörällä päästäni. Onko vaarallista antaa rokottamattoman pennun tutustua ihmisiin ja toisiin koiriin vaikka vain pikkuisen nuuhkimalla? Miten tehokkaita ovat emolta saadut vasta-aineet, voiko niiden tehoon luottaa? Olisin tosi kiitollinen, jos saisin tähän vastauksen.
mau mau
 
Viestit: 5
Liittynyt: 27 Huhti 2009 05:26

Re: Koiranpennun sosiaalistamisesta.

ViestiKirjoittaja maria n » 13 Touko 2009 09:54

mau mau kirjoitti:Toisten mielestä pentua ei saa sosiaalistaa toisiin ihmisiin eikä varsinkaan koiriin ennen kuin rokotukset ovat voimassa (tarkoittanee kai 16 + 2 viikkoa, eli vasta 18 viikon iässä). Pentua siis pyritään näin suojaamaan kaikilta tarttuvilta taudeilta. Toisten tietojen mukaan on kuitenkin pennulle edullista, että se saa ihmis- ja koirakontakteja jo pienestä pitäen, ennen rokotuksia.


Tavallaan molemmat väitteet pitävät paikkaansa, muta ne ajavat eri asiaa. Koiranpennun sosiaalistamisen kannalta on tietysti eduksi, että se tapaa muita koiria jo nuorena pentuna (eli jo ennen kuin rokotukset ovat voimassa). Jos taas halutaan varmistaa, ettei pentu saa tarttuvia tauteja, kannattaa odottaa kunnes rokotukset ovat voimassa. Tässä täytyy muistaa että tarttuvia tauteja (esim parvovirustartunnan) voi saada myös koira ulosteen välityksellä, eli koirakontakteja ei aina tarvita tarttuvan taudin leviämiseen. Tautitilanne on Suomessa aika hyvä (koska koiria rokotetaan), joten riski saada tarttuvan taudin on pieni. Paljon enemmän koiria joudutaan lopettamaan käytösongelmien takia, joten tämä puhuu nuorena sosiaalistamisen puolesta. Mutta, täytyy kuitenkin pitää mielessä, että esim prvovirustartuntoja esiintyy säännöllisesti ja kaikkia vastaan tulevilla koirilla ei varmaankaan ole rokotukset kunnossa. Omistajan pitää itse miettiä mitä hänen pennulleen olisi eduksi. Sosiaalistamiseen parhaat koirat ovat sellaiset tutut koirat, joista tietää että ne ovat terveitä ja että niillä on rokotukset voimassa. Pennun voi rokottaa jo 8 viikon ikäisenä (tällöin tehoste ainakin 12 viikon iässä ja mahdollisesti vielä 16 viikon iässä). Pentuja ei säännöllisesti rokoteta 6 viikon ikäisinä, joten siihen ei voi luottaa (kokemuksen mukaan pentuja ei yleensä ole rokotettu ennen luovuttamista).
maria n
 
Viestit: 113
Liittynyt: 30 Tammi 2009 18:35

Re: Koiranpennun sosiaalistamisesta.

ViestiKirjoittaja mau mau » 13 Touko 2009 19:15

Kiitos vastauksesta!
mau mau
 
Viestit: 5
Liittynyt: 27 Huhti 2009 05:26


Paluu Koiranpennut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa