Mainoksia

Apua kaipaava

Apua kaipaava

ViestiKirjoittaja hauva2009 » 05 Heinä 2009 23:18

Kohta puoli vuotias koiranpentumme kärsii ilmeisesti eroahdistuksesta.
Pissailee ja kakkaa sisälle kun on yksin. Riittää että olemme toisessa huoneessa ja ovi kiinni ettei koira pääse. Sillä välin saattaa pissalammikko ilmestyä lattialle, vaikka olisi juuri viety ulos, sama jos käymme vaikka kaupassa, ja on ennen lähtöä viety ulos. Öisin tekee pissan ja monet kakat sisälle, mikäli ei ole meidän kanssa makuuhuoneessa yötä (sitten ei tee, joskus saattaa kyllä sinneki pissata). Ja huonekaluja sekä tavaroita repii yksin ollessaan, vaikka leluja ja puruluita jne. on riittämiin.
Onko eroahdistukseen saatavilla eläinlääkäriltä jotakin lääkettä? Olin jostakin lukevinani jotain sellaista. Mutta voiko sitä näin nuorelle antaa?
Vai mikä muuten voisi auttaa tähän tilanteeseen?
Yksin oloon on totutettu 8viikkoisesta lähtien, kun pentu meille tuli.

Ja tuo pissailuongelma on välillä muutenkin. Viemme ulos aina kotona ollessamme n. 2h välei. Silti saattaa (ja pari kertaa päivässä tapahtuukin) pissata ja/tai kakata siinä lenkkien välillä sisälle, vaikka olisi asiansa tehnyt myös ulos. Ulos tehdessä on kehuttu ja palkittu herkkupalalla joka kerta.
Mikä voi olla syynä? Kun tuntuu että koira kyllä ymmärtää tuon idean jo, että ulos kuuluu tehdä ja sisälle ei, mutta silti tekee.
Meillä alkaa olla keinot loppu, kun kaikkea on kokeiltu, mitä ihmiset on neuvonut. On pesty lattioitakin eri aineilla että hajut lähtisi, ja jopa vahattu. Ja käytetty koirille ja kissoille tarkoitettua eläinkaupan karkoiteainetta, joka ei kyllä tuolle tunnu tehoavan.

Kyseessä on sekarotuinen naaras.
hauva2009
 
Viestit: 1
Liittynyt: 05 Heinä 2009 23:04

Re: Apua kaipaava

ViestiKirjoittaja tuijas » 08 Heinä 2009 10:09

Jos pentu pissii kovin tiheään, kannattaa poissulkea virtsatietulehduksen mahdollisuus. Virtsatietulehdukset ovat pennulla yleisiä. Kakkiminen on sitten toinen juttu ja liittyy sisäsiistiksi oppimiseen. Pentusi on vielä kovin nuori ja pidätyskyky ei vielä ole aikuisen luokkaa. Kärsivällisesti pentua on opetettava sisäsiistiksi. Pennun peruskouluttaminen voi vähentää tuhoamisen tarvetta. Peruskoulutusta säännöllisesti ja vain lyhyitä aikoja kerrallaan. Toisaalta esineiden pureskelu kuuluukin pienen koiranpennun elämään ja koti tulisi suunnitella siten, ettei ihan arvokkaimpia esineitä tuhoutuisi. Pienen pennun hoitaminen on kuin vauvan hoitamista, vaatii paljon läsnäoloa, aikaa ja vaivaa. Jos epäilet pentusi pidätyskyvyn olevan epänormaali, varaa aika eläinlääkärille.
tuijas
 
Viestit: 780
Liittynyt: 26 Helmi 2008 20:21


Paluu Koiranpennut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa