Mainoksia

Koiranpentu nukkuu liikaa?

Koiranpentu nukkuu liikaa?

ViestiKirjoittaja stellina » 07 Huhti 2010 01:13

Meille tuli viikko sitten uusi 7-viikkoinen bokserinpentu, joka on ollut ensimmäisen viikon ajan superaktiivinen ja villi. Eilen veimme sen ensimmäistä kertaa metsään leikkimään (kannoimme pentua 6km pituisen matkan sylissä, jotta se ei väsyisi). Pentu oli erittäin iloinen juoksennellessaan vapaana heinikossa. Sen tassut ja maha vähän kastuivat, mutta pesin ja kuivasin ne huolellisesti, kun olimme tulleet kotiin. Tänään pentu on kuitenkin ollut aivan kuin eri koira. Se on vain halunnut nukkua koko päivän lukuunottamatta muutamia leikkihetkiä, joihin olemme sitä kannustaneet. Pentu syö normaalisti, joskin sitä pitää kannustaa syömään ja sen ruumiinlämpö on 38°C. Onko mahdollista, että metsäreissu on rasittanut pentua niin paljon, että sen pitää levätä vielä tänäänkin? Entä onko se voinut vilustua? Pentu on myös alkanut raapia toista takajalkaansa vimmatusti ja sen nenästä on tullut kuiva. Punkkeja siinä ei näy. Kannattaako odottaa ja katsella, vaiko soittaa eläinlääkärille?
stellina
 
Viestit: 1
Liittynyt: 07 Huhti 2010 01:03

Paluu Koiranpennut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa