Mainoksia

Punkki

Punkki

ViestiKirjoittaja Peppiina » 16 Elo 2009 12:08

Hei!

Poistimme torstaina 13.8. lyhytkarvaiselta mäyräkoiraltamme punkin punkkipihdeillä nivusista. Tämän jälkeen koiralle laitettiin Expot ampullin sisältö ohjeen mukaan niskaan. Seuraavana päivänä koira alkoi hillittömästi raapimaan yhtä kohtaa kyljessään. Kohdassa oli 'kuivuneen' näköinen tod.näk. punkki. Yritin poistaa sitä punkkipihdeillä, mutta osa jäi luultavasti nahan alle. Koira jatkoi koko eilisen päivän raapimista ja tänään koira jatkaa edelleen raapimista. Koira liikkuu 'mutkalla' ja istahtaa jo muutaman askeleen jälkeen taas raapimaan. Raapimiskohdassa näkyy piste, se on vähän turvoksissa ja siitä on lähtenyt karvat pois. Koira kärsii silmin nähden. Annoin koiralle puolikkaan ihmisten allergialääkettä (Alzyr 10mg) jotta kutina hellittäisi. Olen myös yrittänyt saada eiläinlääkäriä kiinni, mutta ei ainakaan vielä ole onnistunut.

Olisin todella kiitollinen, jos jollakulla olisi jotain vihjeitä mitä tehdä

Saatiin onneksi aika päivystävälle eläinlääkärille, mennään illalla.
Laitan sitten tietoa, mistä oli kyse.

Käytiin eläinlääkärillä, kyse oli vaan yliherkkyysreaktiosta expotille. Valtteri sai kortisonipiikin ja lääkäri sanoi, että expottia ei kannata käyttää, mieluummin punkkipantaa.

Nyt Valtteri on jo parempi, kävelee raapimatta pidemmän matkan kuin muutaman askeleen.
Peppiina
 
Viestit: 1
Liittynyt: 16 Elo 2009 11:49

Paluu Kun koira sairastaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 18 vierailijaa

cron